 |
 |
 |
_ blogi
|
Movetronin vuosi 2008
|
Vuosi oli aika mielenkiintoinen monessakin mielessä.
Alkuvuosi keskityttiin viisuihin ja ihan vain viisuihin. Viisukutsu tuli totaalisesti puun takaa ja sen takia se vähän teettikin duunia. Jos jotain lähtee tekemään, pitää se hoitaa kunnolla eikä vasemmalla kädellä. Kisoissa kävi vähän kuten uumoiltiinkin - biisi rakennettiin slaavilaiseen menttalitettiin ihan vain sebian finaali mielessä ja itäblokin maiden äänien kalastelu (ja pelkona oli, että suomesta sillä voinee olla vaikea päästä läpi - mutta miksi tehdä biisi pelkästään suomen formaattiin, jos kerran koko kisa käydään isommissa ympyröissä). Ylen toivetta kunnioitettiin vetäistä biisi suomeksi karsinnoissa ja serbiaan kieli olisikin sitten jo vaihtunut vähän kansaivälisesti ymmärrettäväksi. Ja olisipa lavalle saatu kaikki se alunperin suunnitelmissa ollut häpeninki, mutta täällä kun joudutaan pelaaman vähän eri budjeteilla kuin vaikka venänäjällä. No viisut meni ja eipä vieläkään naamat ala punottaa suomen finaalivetoa videolta katsoessa. Stailaus oli OK, Pyrot toimivat Pyromanin Kimmon toimesta loistavasti jne....
Viisujen jälkeen oli aika jatkaa pitkäsoiton kanssa studiossa puuhastelua. Biisit syntyvät yllättävänkin helposti, ainut on että aikaahan prosessi vie lukuisia työ tunteja. Netistä on on ollut hupaisaa seurailla kommetteja sinkusta ja levystä. Tarkoituksena oli tehdä Movetron levy, jossa on jotain tuttua ja turvallista, jotain uutta jne...josko sieltä ei jotain tuttua ja turvallista pohjalta löytyisi, niin ehkäpä materiaalia ei oltaisikaan julkaistu Movetronin nimellä. Omasta mielestämme tehtiin hitsin hyvä suomidance levy ja sen puolesta kertonee sekin, että lähes kaikki keikat on olleet miltei loppuun myytyjä - ja se että jengi ei notku keikalla tylyn näköisenä drinksulasi käsissään paikoillaan, vaan antaa palaa!!!! Jengi laulaa, bailaa, hyppii ja pomppii - eikö se ole sitä minkä takia baanalle lähdetään - pitämään hauskaa!!!! Ja ennenkaikkea pidetään hauskaa molemmin puolin lavaa (välillä Päivi tosin katoaa lavalta jengin joukkoon turvamiesten riemuksi ;)
Mita konkreettista vuodesta jäi käteen? Paljon uusia tuttuja ja törmäilyjä vanhoihin tuttuihin - Alkuvuodesta julkaistu kokoelma saavutti kultalevyn rajan vajaassa kahdessa kuukaudessa - "Ei Kenenkään Maa" pysyi kotimaisilla discosoitto listoilla miltei vuoden, uskomatonta - Kierrettiin festareita hyvällä sutinalla ja oli kiva nähdä lavan edustan olevan täysimmillään meidän setin aikana ja samaten desibelimittarin kipuavan suurimpiin lukemiin Päivin pyytäessä apuja kertosäkeisiin.
Vuoden lopussa saimme ensikertaa kiinnityksen vuoden kotimaisen artistin palkintoon....oletamme sen kertovan meille kiitosta rehellisestä työstä kotimaisen dancemusan hyväksi (emme tehneet comebackiä levy-yhtiön pyynnötä tai viisukoneiston pyynnöstä, emme sen takia, että olisimme kuulleet joidenkin puuhastelevan paluiden kanssa tai muulta vastaavalta pohjalta). Hei meistä vain tuntui siltä, että tehdääs taas jotain kimpassa ja hauskaa on ollut ja toivottavasti vielä tulee olemaan jatkossakin.
Uusi levy täynnä loistavia dancebiisejä on saatavilla kaupoissa, kiitos kaikille jotka sen ovat ovat itselleen lunastaneet ja niille jotka ovat sen vertaisverkoista impanneet, niin imuuttakaa virallinenkin versio jossain vaiheessa, jos matsku miellyttää. Katsotaan mitä alkanut vuosi tuo tullessa, varmaan vielä pajassa jotain kivaa koitetaan saada aikaan, keikkoja jatketaan talven yli pitkälle kesään (syksyä ohjelmatoimisto pistää parhaillaan pakettiin ja koitetaan jatkaa tuolla 40-50 keikkaa / vuosi tahdilla eteenpäin, Päivillä on pieni poika kotona odottamassa äitiä keikoilta kotiin, Jukalla myös pieni poika kera vanhemman veljensä ja Timolla oma pubi pytää välillä pitämään siitä huolta)
Näin katkelmia armon vuodesta 2008. |
03.01.2009 by Movetron |
0 comments
|
|
|
 |
 |
| movetron myspacessa, facebookissa ja youtubessa
[c] 2008 universal music oy |
|